Aihearkisto: maarakennus

Pohja valmiina, seiniä odotellaan

Edellisistä rakennuskuulumisista onkin jo ehtinyt vierähtää tovi, koska sain vasta nyt ladattua tontilta otettuja kuvia omalle koneelleni. Tontillemme on sen verran pitkä matka, että päivätöiden ja arkiaherruksen takia olemme ehtineet piipahtaa siellä vain viikonloppuisin. Onneksi vastaavana mestarina on oma isäni, joka muiden hommien ohessa on luvannut ottaa valokuvia töiden etenemisestä.

Kaikki on mennyt suunnitellun aikataulun mukaan ja talon pohja odottaa valmiina talotehtaan suurelementtiasennusta.

Ihan täysin ongelmitta eivät perustustyötkään menneet, vaikka alkuun näytti todella hyvältä. Kun jäljellä oli enää muutama pieni viimeistelyä vaativa työ, hävisi perustusurakoisija jo seuraavalle työmaalle eikä useista pyynnöistä huolimatta meinannut tulla tekemään hommia loppuun. Vaati aika monta turhaa puhelinsoittoa, ja jopa uhkailua ja kiristystä – ”emme maksa viimeistä laskua, jos hommat eivät olet tehtyinä” – ennen kuin yksi mies tuli viimeistelemään työt. Eikä niissä mennyt kuin vajaa päivä. Jos olisivat tehneet isommalla porukalla heti muiden hommien loppuun, niin olisi ollut tunnin-parin homma.

Tällainen toimintatapa on kuulemma enemmän sääntö kuin poikkeus rakennusurakoissa. Eipä nyt nopeasti tule mieleen toista alaa, jossa voisi tehdä työnsä niin, että ei tee mitään loppuun muuta kuin pakon edessä.

Sokkeli valmiina

Rakennusprojekti on edennyt tontilla hienosti täysin aikataulun mukaan. Viime viikkojen arki on ollut meillä sen verran kiireistä, että olemme ehtineet piipahtaa tontilla vain pikaisesti viikonloppuisin. Onneksi meillä on maailman paras vastaava mestari – oma isäni – joka huolehtii, että hommat etenevät ja jälki on oikeanlaista.

Viimeisen kahden viikon aikana tontti on paalutettu ja sokkelit on valettu. Ensi viikolla tulevat kantavan alapohjan ontelolaatat, ja sen jälkeen tehdään tarvittavia täyttötöitä ja muita valmisteluja ennen kuin taloelementit saapuvat kuukauden päästä.

Tontille iskettiin kaikkiaan 26 teräspaalua.

Sokkelin muotit ja raudoitus.

Betonia muotteihin.

Sokkeli valmiina.

Nyt kun talon muoto ja mittakaava alkavat vähitellen hahmottua, niin jännitys tuntuu vain nousevan. Onko talo sellainen kuin paperisuunnitelmissa ja mielikuvissamme olemme ajatelleet? :)

Tuleeko meille uima-allas?

Kysyi 4-vuotias poikani, kun katsoi tontin kuopassa seissyttä vettä. :)

Onneksi sadepäiviä ei ollut kovin paljon ja vesi saatiin nopeasti pumpattua pois. Sen jälkeen maanrakennustyöt ovatkin edenneet vauhdilla – turhat maat on viety pois ja täytöt tuotu tilalle. Putkia laitetaan paikoilleen vielä lähipäivinä, ja sen jälkeen onkin jo vuorossa paalutus.

Ihan ilman ongelmia ei tässäkään selvitty. Naapuritontin talojen rakentaja oli kasannut ison kasan ylimääräistä maataan tonttiemme rajalle, ja jotenkin ihan vahingossa (niin varmaan) se olikin päässyt siirtymään meidän tontille. Urakoitsijalle ilmoitettiin tuosta kasasta useita viikkoja aikaisemmin ja useaankin otteeseen, mutta ei kyllä ollut mikään yllätys, että kasa oli vielä samassa paikassa sinä maanantaiaamuna, kun meidän piti aloittaa maatyöt. Selityksiä oli monenlaisia, mm. sairaustapauksesta kuljetusongelmiin. Ja kehtasivat vielä yrittää, että meidän maaurakoitsijamme olisi voinut ajaa kasan pois. Emme todellakaan suostuneet ja yllättäen niitä tekijöitäkin sitten löytyi.

Vaikka olen muissa töissäni tottunut hoputtamaan tekijöitä, vääntämään kättä aikatauluista ja sopimuksista, niin kyllä rakennusala tuntuu olevan tässäkin suhteessa ihan omaa luokkaansa. Aikatauluista ja sopimuksista pitävät, luotettavat tekijät kyllä nousevat esiin – yksi tällainen on maanrakennusurakoitsijamme Kari Kalliorinne.

Risusavotta

Viikon lepoloman jälkeen on mieli virkeänä ja into korkealla. Niinpä kävimme tänään kaatamassa tontin muutamat pienet puut ja kasaamassa risut. Nyt on hyvä maaurakoitsijan tulla kaapimaan pintamaat kaatopaikalle. Tontin takaosassa oleva isompi leppä jäi vielä pystyyn ja toivomme, että se siinä pysyisikin. Leppä on osittain naapurin puolella, joten sen kohtalosta pitänee vielä käydä neuvotteluita naapurin kanssa.

Risusavotassa kaatui muutama leppä ja pari pajua.