Aihearkisto: keittiö

Hanat ja tyyppihyväksynnät

Juuri vähän ennen hanojen ja suihkujen asennusta törmäsin Facebookin Raksakimpassa tietoon, että joissakin kunnissa ollaan tarkkoja hanojen suomalaisista tyyppihyväksynnöistä. Rupesin selvittämään asiaa ja kauhukseni huomasin, että vain yksi valitsemistamme hanoista löytyi VTT:n viralliselta tyyppihyväksyntälistalta. Siinä vaiheessa sydän löi muutaman lisälyönnin ja rupesin jo laskemaan, mitä kaikkien hanojen vaihtaminen tulisikaan maksamaan.

Ensihätääntymisen jälkeen selvitin asiaa lisää. Kävi ilmi, että tyyppihyväksyntä on vapaaehtoinen ja tuotteita voi myydä Suomessa ilman sitä. Tyyppihyväksyntää ei myöskään tarvitse hakea Suomesta erikseen, jos sellainen on saatu jostain muusta pohjoismaasta. Eikä tyyppihyväksyntä ylipäätään ole ehdoton, koska sitä ei vaadita rakennusmääräyksissä, mutta jotkut kunnat ovat ottaneet erityisen tiukan linjan uudisrakennusten kohdalla.

Olimme valinneet pääosin Grohen hanoja ja kyselin tyyppihyväksyntäasiasta vielä Grohen maahantuojalta Oy Teknocalor Ab:ltä. Useat Grohen hanat on tyyppihyväksyttyjä Tanskassa, joten sama hyväksyntä on pätevä myös Suomessa. Meidän valitsemistamme hanoista keittiön hanalla on ainoastaan saksalainen tyyppihyväksyntä, mutta maahantuojan mukaan sitä on asennettu paljon myös uudisrakennuksiin.

Meillä oli tänään kunnan kvv-käyttöönottotarkastus ja kaikki hanat läpäisivät tarkastuksen. Eikä niistä edes kyselty tyyppihyväksyntää. Vain keittiön hanasta kirjoitettiin erillinen huomio, että hanan juoksuputken liikettä ei ole rajoitettu (vaikka rakentamismääräyskokoelma D1, luku 2.3.11 näin ohjeistaa), mutta tämäkään ei ollut este käyttöönotolle. :)

Tässä siis meille tulevat hanat:

  • suihkut: Grohe Euphoria
  • keittiö: Grohe Zedra
  • pesuallashana: Grohe Essence
  • kodinhoitohuone: Grohe Concetto
  • ammehana: Mora Rexx
hanat

Kuvat: Grohe ja Mora

Mainokset

Kalusteiden asentamista

Välipäivät ovat menneet mukavasti lomaillen ja kiintokalusteita asentaen. Kaapit ja laatikostot tulivat meille pääosin valmiiksi koottuina, mutta silti kalusteiden asentamiseen on mennyt yllättävänkin paljon aikaa. Tarkkuutta ja kärsivällisyyttä vaativaa hommaa – onneksi lomapäivinä molempia tuntuu riittävän kaikilla. :)

Keittiö alkaa olla ihan loppusuoralla. Saarekkeen pari laatikostoa on vielä asentamatta, koska ensin sähkö- ja putkimiehen pitäisi käydä tekemässä omat hommansa loppuun. Sitten saamme astianpesukoneen ja uunin paikoilleen ja tason asennettua.

Keittiö ruokailutilasta kuvattuna.

Keittiö ruokailutilasta kuvattuna.

keittio_takaseina

Keittiön takaseinästä puuttuvat enää jääkaapin ja pakastimen kalusteovet.

Myös kodinhoitohuone alkaa valmistua – vielä taso, allas ja alakaappien ovet paikoilleen.

khh_kaapit

Kodinhoitohuoneessa pesukone ja kuivausrumpu tulevat alakaappirivin oikeaan reunaan.

 

Portaat asennettuina

Portaat asennettiin torstaina ja talo tuntuu heti paljon valmiimmalta. Portaat on hienot ja saarniaskelmat todella upeat – harmi, että en ehtinyt ottaa portaikosta kuvaa ennen kuin askelmat suojattiin pahveilla.

portaat_asennettuina

kaiteet_portaat

portaat_ylhaalta

kaiteet_ylhaalla

Takana näkyy myös parvekkeen harmaa pinnakaide.

Mutta muutama juttu vähän vaivaa:

  • Portaiden pinnat eivät ole pyöreät, vaan neliskulmaiset. Kauniit kyllä tällaisinakin, mutta kun erikseen olin vielä kysynyt, että ovatko pinnat pyöreät ja tämä oli vahvistettu, niin vähän ärsyttää.
  • Enemmän kuitenkin häiritsee käsijohde, joka on paljon massiivisempi kuin odotimme. Toivoimme siis hieman pyöristettyä käsijohdetta, ja olimme nähneet vastaavan valmistajan lähettämissä kuvissa. Tämä meille tullut näyttää paljon korkeammalta kuin kuvissa näkemämme. Kaunis tämäkin on, mutta en tiedä, onko sellainen, jonka haluamme.

kasijohde

Mutta vietetään tässä ensin joulu ja nautitaan muutamista vapaapäivistä, katsotaan sen jälkeen, mitä teemme.

Tänään myös keittiö eteni harppauksen, kun takaseinän kaappirivistön rungot saatiin asennettua. Tapaninpäivänä jatketaan…

keittio_valmistumassa

Dk-ikkuna kippaa ja kääntyy

Meillä on keittiöön tulossa ihana dk-ikkuna eli kääntö-kippi-ikkuna. Dk-ikkuna (dreh kipp) on Keski-Euroopassa hyvin yleinen ja muistan, kun ensimmäisen kerran ihailin tällaisia ikkunoita vieraillessani ystäväni luona Saksassa vuonna 1995.

Kun talomme suunnitteluvaiheessa selvisi, että näitä ikkunoita saa nykyään myös Suomesta, päätös oli helppo tehdä: tällainen tulee meille keittiöön. Käyttömukavuuden takia olisin voinut ottaa näitä muuallekin, mutta ikkunan U-arvo ei ole ihan samalla tasolla kuin A-luokan ikkunoissa. Talossamme on myös paljon kiinteitä ikkunoita ja avattavista ikkunoista monet sijaitsevat melko ylhäällä, joten tälle kippiominaisuudelle ei löytynyt muualla niin paljon hyötyä.

Kääntö-kippi-ikkunassa on siis kaksi erilaista vaihtoehtoa ikkunan avaamiseen:

  • Tuuletus- eli kippiasennossa ikkuna kallistuu yläreunasta sisäänpäin.
  • Kääntöasennossa ikkuna avautuu sivulle sisäänpäin, aivan kuten normaali aukeava ikkuna.
dk_ikkuna2

Tässä keittiön ikkuna kippiasennossa

dk_ikkuna1

Ikkuna avautuu myös normaaliin tapaan sisälle.

Valoviivoja

Valaistussuunnittelu on haastavaa. Netistä löytyy niin ihania valaisimia ja toinen toistaan hienompia valaistustoteutuksia, että on vaikea valita omaan kotiin se kaikkein parhain ja toimivin ratkaisu. Tai ehkä se vaikeus tulee vain siitä, että sattuu olemaan tällainen ikuinen jahkailija. :)

En halua kotiin mitään liian modernia ja erikoista, koska silloin myös muun sisustuksen pitäisi noudattaa samaa linjaa. Jotain uutta ja kivaa kuitenkin kaipaisin.

Löysin jo keväällä kuvia erilaisista valokatoista ja kattoon upotetuista valoviivoista ja ihastuin niihin kovasti. Asuntomessuilla näitä oli myös toteutettu ja tunne vain vahvistui. Niinpä tällä hetkellä haaveilen tällaisista valoviivoista alakerran avoimiin tiloihin.

Eteisen ja keittiön alaslaskettuun kattoon voisi valoviivan toteuttaa kattoon upotettuna. Tämän hetken suosikkina on Molto Lucen Log in ja Log in trimmless:

Olohuoneeseen haluaisin myös vastaavanlaisen valon, mutta siellä valoa ei saa upotettuna. Molto Lucelta löytyisi onneksi myös pinta-asennettava Log out -valaisin:

Kuvat: Molto Luce

Keittiö on tilattu

Tilasimme keittiön kaapit ja tason Kvikistä jo reilu viikko sitten, mutta en ole ehtinyt kirjoitella aiheesta aikaisemmin. Keittiökalusteiksi olimme valinneet jo pitkän aikaa sitten Kvikin Mano-kaapit mattapintaisina valkoisina. Kaappien ryhmittely ja tasomateriaalin valinta olivat kuitenkin sellaisia, että lopullista valintaa piti pähkäillä vähän pidempään.

Tällainen siitä sitten tulee. Huom! Hanaa, liesituuletinta ja koneita ei tilattu vielä tässä yhteydessä, joten eivät ole näissä kuvissa oikeanlaisia.

Takaseinällä on vasemmalta lähtien korkea jääkaappi ja sen vieressä pakastin. Keskimmäiseen kaappiin integroidaan mikroaaltouuni ja reunimmaisissa kahdessa kaapissa on ulosvedettävät hyllyt. Koko komerorivin päällä on vielä kippikaapit, jonne on hyvä laittaa esim. vähemmässä käytössä olevat tarjoiluastiat ja muut sellaiset.

Taso on tuplasyvä eli molemmille puolille on normaalikokoiset kaapit ja laatikostot.

”Työskentelypuolella” on vasemmalla laatikosto, sitten liesi ja uuni, sen jälkeen täysin integroitu astianpesukone, allaskaappi ja oikeassa reunassa jälleen laatikosto.

Ruokailutilan puolella on molemmissa reunoissa 120 cm leveät laatikostot ja keskellä 60 cm laatikosto.

Paljon siis ihania syviä laatikostoja, joihin mahtuu paljon astioita ja joista niitä on helppo myös ottaa.

Mutta vielä keittiön tasosta, jonka valinta osoittautui paljon vaikeammaksi kuin odotimme. Alussa ihastuimme massiivipuiseen tammitasoon, joka olisi jatkunut saarekkeen päädyssä aina lattiaan saakka. Massiivipuinen on mielestäni edelleen upea ulkonäkönsä puolesta, mutta järkisyistä päädyimme toiseen. Puutasossa pelotti se, että meillä tasoon tulee sekä vesipiste että liesi, ja puutaso olisi vaatinut toistuvaa huoltamista.

Niinpä päädyimme Kvikin uuteen Kvik Core -materiaaliin, joka on pinnaltaan samantyyppinen ”solid surface” -materiaali kuin Corian tai Durat. Taso on mattapintainen ja väritykseltään epätasainen ja erittäin helppohoitoinen ja kestävä. Mitäpä muuta voi avokeittiön tasolta toivoa – tässä ei pitäisi näkyä murut, sormenjäljet eivätkä naarmut. Olen erittäin tyytyväinen tähänkin valintaan, joten voi olla, että tuota massiivipuista tasoa ei tule ikävä ollenkaan. :)

Valitsemamme taso on tämännäköinen:

On kyllä hieman huvittavaa tehdä keittiötilaus jo nyt, vaikka talon pystytys ei ole edes vielä päässyt alkuun. Toimitusajankohta on onneksi vasta marraskuussa. :)

Keittiö on kodin sydän

Tällä kertaa palaan projektimme alkuvaiheisiin ja keittiösuunnitteluun. Aivan projektin alussa ajattelin, että keittiön lopullisen muodon ja kalusteratkaisut ehtii oikein hyvin päättää vasta myöhemmässä vaiheessa, mutta toisin kävi. Keittiö oli suunniteltava lopulliseen muotoonsa jo alussa, koska se vaikutti niin paljon talon arkkitehtisuunnitteluun, mm. ikkunan sijoitteluun, muotoon ja kokoon.

Keittiön muoto

Pääajatuksena alusta alkaen oli avokeittiö, jossa ei ole ollenkaan normaaleja yläkaappeja. Lyhyenä ihmisenä olen aina kiroillut yläkaappien turhuutta, kun ilman jakkaraa pystyn kunnolla käyttämään vain alimpia hyllyjä – varsinkin kun valmiissa asunnoissa yläkaapit on yleensä sijoitettu turhan korkealle. Toiveenani oli yksi kaappiseinä, jonne sijoitettaisiin myös kalusteisiin integroidut kylmälaitteet sekä mahdollisesti uuni ja mikro.

Rakentelin keittiöfirmojen suunnitteluohjelmilla erilaisia vaihtoehtoja ja kokonaisuuksia. Tein erilaisia suunnitelmia I-, II-, L- ja U-mallisista keittiöistä, mutta lopulta tuntui, että olin eri vaihtoehtojen kanssa umpikujassa. Onneksi sain hyvän ystäväni kautta vinkin mukavasta keittiösuunnittelijasta ja kävimme hänen kanssaan läpi toiveitamme. Tällainen siitä sitten tulee:

Keittiön takaseinällä (kuvan alareunassa) on viisi korkeaa kaappia, joihin on integroitu jääkaappi, pakastin ja keskimmäiseen kaappiin myös mikro. Uunin tulemme sijoittamaan perinteisemmälle paikalle lieden alapuolelle.

Saarekkeeseen sijoittuvat liesi, uuni, allas ja astianpesukone. Saarekkeessa on laatikostoja ja kaappeja molemmin puolin saareketta. Näin ruokailuastiat saadaan helposti otettaviksi ruokailutilan puolelle. Saareke on iso – pituutta 3 metriä ja syvyyttä 1,2 metriä. Laskutilaa ei ole liiemmälti lieden ja altaan vieressä, mutta työskentelytilaa tulee kuitenkin paljon, koska toinen puoli saarekkeesta on kokonaan käytettävissä.

Keittiön ikkuna on lattiasta alkava korkea ja kapea ikkuna. Iso ikkuna tuo ihanasti luonnonvaloa koko keittiöön. Ja koska halusin tiukasti pitää kiinni avattavasta ikkunasta keittiössä, on tämä ikkuna ns. dk-ikkuna eli saksalaistyyppinen kääntö-kippi-ikkuna, jonka saa avattua ovimaisesti kokonaan tai niin, että vain ikkunan yläreuna on avoinna.

Keittiön kaapistot

Keittiömme on täysin avoin ruokailutilaan ja olohuoneeseen, joten halusin mahdollisimman pelkistetyt ja ajattomat kalusteet. Ideoita etsiessäni törmäsin Kvikin Mano-keittiöön ja ihastuin saman tien. Mano on selkeän graafinen, ja hienointa siinä on, että kaappien ja laatikostojen ovien urat kulkevat aina samassa linjassa riippumatta siitä, mitä oven takana on. Ovet ovat vetimettömiä, vedin on piilotettu ovessa olevaan uraan. Ovet tulevat meille mattavalkoisina.

Keittiön taso onkin sitten paljon vaikeampi valita. Tällä hetkellä parhaimmalta tuntuisi massiivipuinen tammitaso (kuten alla olevassa kuvassa), mutta siinä arveluttaa puutasoon sijoitettava vesipiste, allas ja liesi. Muina vaihtoehtoina harkitsemme vielä kvartsi- tai solid surface -tasoja (esim. Durat). Mutta näistä vielä tarkemmin toisen kerran.

Kuvat Kvik.