Väsymystä ilmassa

Puolitoista viikkoa muutosta ja kaaos jatkuu edelleen. Toki paljon on saatu tehtyä ja tavaroita purettua, mutta kirjahyllyn ja vaatesäilytysjärjestelmän puuttuminen pitkittää järjestyksen saamista. Tällä viikolla perheessä on myös ollut flunssaa, joka vie äänen ja tuo täydellisen väsymyksen. On siis aika levähtää hetkeksi.

keittio_lyner_valaisin

6 thoughts on “Väsymystä ilmassa

  1. Susanna Junkkari

    Hei,
    Millaiseksi tuo tasomateriaali on osoittautunut käytössä? Onko mattapintainen taso helppo pitää puhtaana? Meille on tulossa myös mano keittiö, mutta tasot aiheuttavat päänvaivaa…

    Vastaa
    1. talokeko Kirjoittaja

      Tason valinta oli meilläkin tosi vaikeaa. Meillä on siis Kvik Core -taso, ja olemme olleet älyttömän tyytyväisiä. Tason väri ei ole täysin tasainen, niinpä pienet tahrat tai murut eivät pistä heti silmään. Taso on myös todella helppohoitoinen – kostea rätti riittää. Vaikka pinta on matta, niin meidän keittiössämme esim. sormenjäljet eivät hyppää silmille. Se toki riippuu paljon siitä, mistä suunnasta keittiön tasolle tulee valoa ja miten kirkas valo on (meillä siis iso saareke, johon tulee pääasiassa vain epäsuorasti valoa).

      Vastaa
  2. Hanna

    Hei!
    Aivan ihana koti, kaikkinensa! Tuollaista keittiötä olen pohtinut, mutta käsitiskin (kattilat jne.) kuivaus mietityttää. Voinko kysyä, kuinka olette hoitaneet sen? Entä onko pöytätasoa ollut riittävästi? Meillä toisena vaihtoehtona perinteiset ala- ja yläkaapit L:n muodossa (saarekkeen kanssa tai ilman) – ei likimainkaan niin houkuttele vaihtoehto, mutta toiminnallisesti olisi varma valinta.

    Vastaa
    1. MariKe Kirjoittaja

      Hei ja kiitos kommentistasi!

      Meillä kuivataan käsintiskattavat tasolla pyyhkeen päällä. Näin toimimme oikeastaan jo edellisessä kodissammekin, jossa oli niin pieni kuivauskaappi, ettei sinne kattilat mahtuneet. Niinpä en ole tuota kuivauskaappia kaivannut hetkeäkään.

      Pöytätasoa meillä on todella hyvin, koska saareke on kahden laatikoston syvyinen ja 3 metriä pitkä. Oma haasteensa tällaisessa keittiössä on, koska kaikki toiminnot sijoittuvat eri tavoin kuin aiemmassa L:n muotoisessa perinteisessä keittiössämme. Astioiden sijoituspaikkoja on jo jouduttu vähän muuttelemaan ja miettimään uudelleen.

      L:n muotoinen keittiö on varmasti toiminnallisesti parempi valinta, mutta kyllä tällaisen II-keittiönkin kanssa oppii toimimaan pienen harjoittelun jälkeen. :)

      Vastaa
      1. Hanna

        Kiitos rehellisestä vastauksesta. Olipa hyvä kuulla käyttökokemuksia. Olisihan tuo II-keittiö niin paljon siistimpi avonaiseen oh-rt-k-tilaan…

        Hyvää jatkoa upeassa kodissanne!

      2. MariKe Kirjoittaja

        Meillä keittiön mallin ratkaisi juuri tämä avoin k-rt-oh-tila. Tällaiseen tilaan tämä malli on täydellinen, emmekä valitsisi edelleenkään toisin. :)

        Hyvää jatkoa sinnekin ja hyviä keittiösuunnitelmia!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s