Arkistot kuukauden mukaan: joulukuu 2012

Kalusteiden asentamista

Välipäivät ovat menneet mukavasti lomaillen ja kiintokalusteita asentaen. Kaapit ja laatikostot tulivat meille pääosin valmiiksi koottuina, mutta silti kalusteiden asentamiseen on mennyt yllättävänkin paljon aikaa. Tarkkuutta ja kärsivällisyyttä vaativaa hommaa – onneksi lomapäivinä molempia tuntuu riittävän kaikilla. :)

Keittiö alkaa olla ihan loppusuoralla. Saarekkeen pari laatikostoa on vielä asentamatta, koska ensin sähkö- ja putkimiehen pitäisi käydä tekemässä omat hommansa loppuun. Sitten saamme astianpesukoneen ja uunin paikoilleen ja tason asennettua.

Keittiö ruokailutilasta kuvattuna.

Keittiö ruokailutilasta kuvattuna.

keittio_takaseina

Keittiön takaseinästä puuttuvat enää jääkaapin ja pakastimen kalusteovet.

Myös kodinhoitohuone alkaa valmistua – vielä taso, allas ja alakaappien ovet paikoilleen.

khh_kaapit

Kodinhoitohuoneessa pesukone ja kuivausrumpu tulevat alakaappirivin oikeaan reunaan.

 

Portaat asennettuina

Portaat asennettiin torstaina ja talo tuntuu heti paljon valmiimmalta. Portaat on hienot ja saarniaskelmat todella upeat – harmi, että en ehtinyt ottaa portaikosta kuvaa ennen kuin askelmat suojattiin pahveilla.

portaat_asennettuina

kaiteet_portaat

portaat_ylhaalta

kaiteet_ylhaalla

Takana näkyy myös parvekkeen harmaa pinnakaide.

Mutta muutama juttu vähän vaivaa:

  • Portaiden pinnat eivät ole pyöreät, vaan neliskulmaiset. Kauniit kyllä tällaisinakin, mutta kun erikseen olin vielä kysynyt, että ovatko pinnat pyöreät ja tämä oli vahvistettu, niin vähän ärsyttää.
  • Enemmän kuitenkin häiritsee käsijohde, joka on paljon massiivisempi kuin odotimme. Toivoimme siis hieman pyöristettyä käsijohdetta, ja olimme nähneet vastaavan valmistajan lähettämissä kuvissa. Tämä meille tullut näyttää paljon korkeammalta kuin kuvissa näkemämme. Kaunis tämäkin on, mutta en tiedä, onko sellainen, jonka haluamme.

kasijohde

Mutta vietetään tässä ensin joulu ja nautitaan muutamista vapaapäivistä, katsotaan sen jälkeen, mitä teemme.

Tänään myös keittiö eteni harppauksen, kun takaseinän kaappirivistön rungot saatiin asennettua. Tapaninpäivänä jatketaan…

keittio_valmistumassa

Saumaamista ja panelointeja

Aika kuluu kuin siivillä ja vielä on vaikka kuinka monta hommaa tekemättä. Välillä tuntuu hurjalta ajatella, että kuukauden päästä meidän pitäisi muuttaa – ehditäänköhän saada kaikki valmiiksi? Vaikka eikös se kuulu asiaan, että uuteen taloon muuttaessa listat on laittamatta ja muutama muukin viimeistely vielä puuttuu. :)

Yläkerran kylpyhuoneen ja kodinhoitohuoneen lattiat on saatu saumattua. Saumauslaastin pitäisi olla hyvin lähellä laatan väriä, mutta saumauksen kuivumisen jälkeen väri oli kyllä selvästi vaaleampi. Vaaleus taitaa kuitenkin olla laastipölyä, joka lähtee sitten pesussa pois. Sittenhän tuon näkee.

Yläkerran kylpyhuoneen lattia on saumattu.

Kodinhoitohuoneessa on samanlainen lattia kuin viereisessä kylpyhuoneessa.

Kodinhoitohuoneessa on samanlainen lattia kuin viereisessä kylpyhuoneessa.

Alakerran isojen laattojen saumaukset olen päässyt (joutunut) tekemään itse. Toistaiseksi saumattuina on vasta eteisen viereinen vaatehuone, wc ja keittiö. Saumaaminen ja varsinkin saumalaastin putsaaminen käy hyvästä kuntoliikunnasta. Tällaiselle tarkalle ihmiselle saumojen syynääminen on myös ihan sopivan kasvattavaa… nyt kun homman on joutunut tekemään itse, tietää, ketä syyttää epätasaisista saumoista.

Alakerran isot laatat on saumattu vasta vaatehuoneessa, wc:ssä ja keittiössä.

Alakerran isot laatat on saumattu vasta vaatehuoneessa, wc:ssä ja keittiössä.

Alakerran pesuhuoneen seinät olemme myös saumanneet itse. Niitä joudumme vähän korjailemaan jälkeenpäin, koska pesutiloissa oli niin kuuma ja kuiva ilma, että saumalaasti kuivui turhan nopeasti ja saumat jäivät osittain epätasaisiksi. Tai katsotaan nyt, jaksaako noita enää korjailla muuten kuin himmentämällä valaistusta. :)

Alakerran pesuhuoneessa saatiin seinät saumattua ja myös katon panelointi on valmiina.

Alakerran pesuhuoneessa on saatu seinät saumattua ja myös katon panelointi on valmiina.

Pesuhuoneen katto ja koko sauna on nyt myös paneloitu. Sekä seinässä että katossa paneelina on lämpöhaapa, STS-profiili (suora ja kapea rako), paneelin leveys 120 mm. Lämpöhaapa oli todella hyvä valinta – ihanan elävä puun sävy ja mikä tuoksu!

Saunan paneloinnit on valmiina. Lämpöhaapa on ihana!

Saunan paneloinnit on valmiina. Lämpöhaapa on ihana!

Seuraavaksi meidän pitäisi aloittaa kiintokalusteiden asennus – keittiössä vallitsee tällä hetkellä aikamoinen kaaos. Onneksi kaapit ja laatikostot tulivat valmiiksi kasattuina, joten ei muuta kuin sokkelijalat alle, kaapit ryhmään ja ovet kiinni. Tai no, ehkä siinä pari muutakin työvaihetta on.

Keittössä vallitsee varsinainen kaaos.

Keittiön kaapistot odottavat asentamista.

Niin, ja portaatkin asennettiin tänään! Kirjoitan niistä tarkemmin viikonloppuna, kun saan otettua kuvia valoisaan aikaan.

Aslak-tuolit keittiöön

Olen pitkään haaveillut Ilmari Tapiovaaran tuoleista, erityisesti Domuksista. Tuolit ovat kuitenkin todella kalliita myös käytettyinä – ainakin täällä pääkaupunkiseudun liikkeissä tai Huuto.netissä. Jotkut onnekkaat tuntuvat löytävän tuoleja ihan edullisesti, mutta minun kohdalleni tuollaista onnenpotkua ei ole tullut.

Domus-tuoleja etsiessäni löysin Domuksen ”pikkuveljen” Aslak-tuolin. Se on Tapiovaaran vuonna 1958 suunnittelema tuoli, joka muistuttaa hyvin paljon Domus-tuolia, mutta on vähän sirompi ja mielestäni jopa ajattomampi. Aslakit eivät selvästikään ole niin haluttuja kuin Domukset, joten niiden hinnat ovat vielä ihan kohtuullisia. Uutena Aslakia saa Artekista vain tilauksesta.

Kuukausien odotus palkittiin vihdoin tänään, kun sain metsästettyä meille kuusi käytettyä Aslak-tuolia erään golfklubin remontin alta. Tuolit ovat olleet kahvilakäytössä parikymmentä vuotta, mutta ovat edelleen yllättävän hyvässä kunnossa. Taikasienellä sain putsattua ne melkein uudenveroisiksi. :)

Tässä yksi tuoleista vielä ennen putsausta. Istuinosa on siis maalattu mustaksi.

Tässä yksi tuoleista vielä ennen putsausta. Istuinosa on siis maalattu mustaksi.

Pieniä vastoinkäymisiä

Eipä taida olla projektia, jossa ei jossain vaiheessa menisi jotain vähän pieleen. Meidän raksa on kaiken kaikkiaan selvinnyt yllättävän vähillä vastoinkäymisillä (koputan puuta, ettei onni kääntyisi). Mutta kyllähän jotain sentään on ollut, etten erehdy luulemaan tätä rakentamista ihan turhan helpoksi. :)

  • Perustukset: perustusurakoitsija hosui lopputöissä ja valoi kaikkien tolppien perustukset vinoon. Onneksi ei kuitenkaan niin vinoon, että se olisi estänyt rakennuksen pystyttämistä tai töiden etenemistä. Urakoitsijaa ei nimittäin ole kiinnostanut hoitaa asiaa kuntoon vieläkään, kohta puoli vuotta tekemisen jälkeen.
  • Laatoitus: saunan muurin laatoitus jiiriin piti olla helppo homma, mutta ei ollut. Vaati laatoittajalta useamman harjoittelulaatan ja aika monta kirosanaa, mutta hyvä siitä lopulta tuli. :)
  • Valaisimet: ihanat valaisimet tulivat sovitun mukaan, mutta harmillisesti toimituksessa oli yksi väärä ja yksi vioittunut. Eikun uudet tilaukseen ja odotellaan taas muutama viikko.
  • Kiintokalusteet: kaikkien kalusteiden ja koneiden toimitus piti tulla tänään, mutta ei tullut. Ensin ilmoitettiin, että tulee myöhässä. Sitten, että ei tule ollenkaan. Keittiöfirma oli tilannut liian pienen kuljetusauton, joten koko toimitus siirtyykiin parin päivän päähän.
  • Portaat: asennuspäivä oli alun perin jo viime viikolla, sitten sitä siirrettiin tälle viikolle, mutta nyt asennus onkin ehkä vasta ensi viikolla. Ehkä. Toivottavasti.

Ei siis tämän suurempia murheita – onneksi. Aikatauluista voimme jonkin verran joustaa, koska muuttamaan pitäisi päästä vasta tammikuun lopussa.

Tässä muutama kuva laatoitusten etenemisestä. Isoa lattialaattaa (samaa kuin tuossa saunan muurissa) on asennettu alakerran lattiaan jo aika paljon, mutta en pystynyt tänään ottamaan siitä kuvaa.

kh_laatoitettu

Yläkerran kylpyhuone on nyt kokonaan laatoitettu. Myös viereisen kodinhoitohuoneen lattia on laatoitettu samalla laatalla. Saumaukset puuttuvat vielä.

Puukiukaan suojamuuri, takaseinä ja pesuhuoneen väliseinä on laatoitettu Caesarin More-laatalla jiiriin .

Puukiukaan suojamuuri, takaseinä ja pesuhuoneen väliseinä on laatoitettu Caesarin More-laatalla jiiriin. Saumauksen puuttuvat vielä.

P.S. Pahoittelen kuvien huonoa laatua – valoa oli liian vähän ja kännykkäkameralla ei parempia saa.

Dk-ikkuna kippaa ja kääntyy

Meillä on keittiöön tulossa ihana dk-ikkuna eli kääntö-kippi-ikkuna. Dk-ikkuna (dreh kipp) on Keski-Euroopassa hyvin yleinen ja muistan, kun ensimmäisen kerran ihailin tällaisia ikkunoita vieraillessani ystäväni luona Saksassa vuonna 1995.

Kun talomme suunnitteluvaiheessa selvisi, että näitä ikkunoita saa nykyään myös Suomesta, päätös oli helppo tehdä: tällainen tulee meille keittiöön. Käyttömukavuuden takia olisin voinut ottaa näitä muuallekin, mutta ikkunan U-arvo ei ole ihan samalla tasolla kuin A-luokan ikkunoissa. Talossamme on myös paljon kiinteitä ikkunoita ja avattavista ikkunoista monet sijaitsevat melko ylhäällä, joten tälle kippiominaisuudelle ei löytynyt muualla niin paljon hyötyä.

Kääntö-kippi-ikkunassa on siis kaksi erilaista vaihtoehtoa ikkunan avaamiseen:

  • Tuuletus- eli kippiasennossa ikkuna kallistuu yläreunasta sisäänpäin.
  • Kääntöasennossa ikkuna avautuu sivulle sisäänpäin, aivan kuten normaali aukeava ikkuna.
dk_ikkuna2

Tässä keittiön ikkuna kippiasennossa

dk_ikkuna1

Ikkuna avautuu myös normaaliin tapaan sisälle.