Tapahtunut syyskuun alussa

Kirvesmiehet ovat ahertaneet viime päivät yläkerrassa. Lattian harvalaudoitus on valmis ja kipsilevyjäkin on jo asennettu. Nyt yläkerrassa pääsee helpommin kävelemään. Viikon päästä yläkertaan asennetaan lattialämmityskaapelit.

Putkimies on käynyt vetämässä yläkerran kylpyhuoneen viemärit, ja kylpyhuoneen Unidrain-viemäri odottaa asentamista.

Takan muuraus etenee hyvin. Muutimme aavistuksen takan mitoitusta vielä muurausvaiheessa, jotta takasta saatiin hieman suunniteltua pienempi. Muuraus saadaan loppuun ensi viikolla, mutta lopullinen pinta ja laatoitus tehdään erikseen myöhemmin.

Minä kunnostauduin lukkoseppänä ja asensin oviin Abloy-lukkoja. Aikamoista näpräämistä ja pähkäilyä, mutta parin oven jälkeen alkoi jo sujua kuin vanhalta tekijältä. :) Kahvojen asentaminen ei kuitenkaan onnistunut, koska ruuvit eivät olleet tarpeeksi pitkiä meidän paksuihin oviin.

2 thoughts on “Tapahtunut syyskuun alussa

  1. hanna

    Teille tulossa kaunis talo! Ja näyttää niin tutulta, kun meidän raksa vain vähän jäljessä. Jäänpä seurailemaan miten teillä edetään.

    Vastaa
    1. talokeko Kirjoittaja

      Kiitos kommentistasi! Olenkin jo jonkin aikaa seurannut myös sinun blogiasi – teille on tulossa ihana, moderni talo. Ja on helpottavaa lukea, että myös muut pohtivat ja pähkäilevät erilaisten valintojen kanssa. Päättäminen on välillä niin vaikeaa, kun hyviä vaihtoehtoja tuntuu olevan liikaa. :)

      Tsemppiä rakentamiseen!

      Vastaa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s