Keittiö on kodin sydän

Tällä kertaa palaan projektimme alkuvaiheisiin ja keittiösuunnitteluun. Aivan projektin alussa ajattelin, että keittiön lopullisen muodon ja kalusteratkaisut ehtii oikein hyvin päättää vasta myöhemmässä vaiheessa, mutta toisin kävi. Keittiö oli suunniteltava lopulliseen muotoonsa jo alussa, koska se vaikutti niin paljon talon arkkitehtisuunnitteluun, mm. ikkunan sijoitteluun, muotoon ja kokoon.

Keittiön muoto

Pääajatuksena alusta alkaen oli avokeittiö, jossa ei ole ollenkaan normaaleja yläkaappeja. Lyhyenä ihmisenä olen aina kiroillut yläkaappien turhuutta, kun ilman jakkaraa pystyn kunnolla käyttämään vain alimpia hyllyjä – varsinkin kun valmiissa asunnoissa yläkaapit on yleensä sijoitettu turhan korkealle. Toiveenani oli yksi kaappiseinä, jonne sijoitettaisiin myös kalusteisiin integroidut kylmälaitteet sekä mahdollisesti uuni ja mikro.

Rakentelin keittiöfirmojen suunnitteluohjelmilla erilaisia vaihtoehtoja ja kokonaisuuksia. Tein erilaisia suunnitelmia I-, II-, L- ja U-mallisista keittiöistä, mutta lopulta tuntui, että olin eri vaihtoehtojen kanssa umpikujassa. Onneksi sain hyvän ystäväni kautta vinkin mukavasta keittiösuunnittelijasta ja kävimme hänen kanssaan läpi toiveitamme. Tällainen siitä sitten tulee:

Keittiön takaseinällä (kuvan alareunassa) on viisi korkeaa kaappia, joihin on integroitu jääkaappi, pakastin ja keskimmäiseen kaappiin myös mikro. Uunin tulemme sijoittamaan perinteisemmälle paikalle lieden alapuolelle.

Saarekkeeseen sijoittuvat liesi, uuni, allas ja astianpesukone. Saarekkeessa on laatikostoja ja kaappeja molemmin puolin saareketta. Näin ruokailuastiat saadaan helposti otettaviksi ruokailutilan puolelle. Saareke on iso – pituutta 3 metriä ja syvyyttä 1,2 metriä. Laskutilaa ei ole liiemmälti lieden ja altaan vieressä, mutta työskentelytilaa tulee kuitenkin paljon, koska toinen puoli saarekkeesta on kokonaan käytettävissä.

Keittiön ikkuna on lattiasta alkava korkea ja kapea ikkuna. Iso ikkuna tuo ihanasti luonnonvaloa koko keittiöön. Ja koska halusin tiukasti pitää kiinni avattavasta ikkunasta keittiössä, on tämä ikkuna ns. dk-ikkuna eli saksalaistyyppinen kääntö-kippi-ikkuna, jonka saa avattua ovimaisesti kokonaan tai niin, että vain ikkunan yläreuna on avoinna.

Keittiön kaapistot

Keittiömme on täysin avoin ruokailutilaan ja olohuoneeseen, joten halusin mahdollisimman pelkistetyt ja ajattomat kalusteet. Ideoita etsiessäni törmäsin Kvikin Mano-keittiöön ja ihastuin saman tien. Mano on selkeän graafinen, ja hienointa siinä on, että kaappien ja laatikostojen ovien urat kulkevat aina samassa linjassa riippumatta siitä, mitä oven takana on. Ovet ovat vetimettömiä, vedin on piilotettu ovessa olevaan uraan. Ovet tulevat meille mattavalkoisina.

Keittiön taso onkin sitten paljon vaikeampi valita. Tällä hetkellä parhaimmalta tuntuisi massiivipuinen tammitaso (kuten alla olevassa kuvassa), mutta siinä arveluttaa puutasoon sijoitettava vesipiste, allas ja liesi. Muina vaihtoehtoina harkitsemme vielä kvartsi- tai solid surface -tasoja (esim. Durat). Mutta näistä vielä tarkemmin toisen kerran.

Kuvat Kvik.

2 thoughts on “Keittiö on kodin sydän

  1. Papu

    Nyt iski kateus… Voi kun voisikin rakentaa oman talon, jossa otettaisiin huomioon kaikki pituuteen liittyvät rajoitteet (minun siis, miehelläni ei ole siihen liittyviä ongelmia;) ) ja saisi erityisesti keittiössä homman toimimaan… No, minä voin vain haaveilla, onneksi jotkut pääsevät toteuttamaankin:)

    Vastaa
    1. talokeko Kirjoittaja

      Tästä minäkin haaveilin niin pitkään, että on ihanaa, kun nyt pääsee toteuttamaan haaveensa. :) Kannattaa pitää haaveista kiinni, koska eihän itselleen sopivamman keittiön tekeminen koko talon rakentamista vaadi. Keittiöremontillakin saa saman aikaiseksi. ;)

      Vastaa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s